Helsingin merenkulkuoppilaitos

Helsingin merenkulkuoppilaitos, nostalgiaa vuodelta 1985

Helsingin merenkulkkuoppilaitos aloitti toimintansa vuonna 1966. Itse sain olla kyseisessä koulussa sen viimeisinä elinvuosina juuri ennen lopettamista, josta tulee kuluneeksi 30 vuotta vuonna 2018.

Maanantaina 12.8.1985 Putosi Japan Airlinesin lentokone maahan Japanissa. Saman päivän aamuna alkoi matka Nokialta Tampereen kupeesta kohti Helsingin Lauttasaarta, Purjeentekijänkuja 1-5.

Matka vei Helsingin keskustasta Lönrotinkatua pitkin. Kadun jatkeena oli silloin vielä silta joka laski alas Hietalahdenrantaan. Porkkalankadulla oli Jätkäsaaren puolella tuolloin melkein koko matkan korkea lauta-aita. Miksi tämä reittivalinta, en tiedä.

Perille päästyä kokoonnuimme kello 12 koulun auditorioon jossa koulun rehtori, merikapteeni Juho Uino (s 1929) toivotti uudet oppilaat tervetulleiksi ja jako luokkiin alkoi. Merenkulun peruslinjan yleisjaksot I, II ja III. Aloitin yleisjakso ykkösellä. ”Luokanvalvojaksi” tuli ensiksi konemestari (Pekka?) Soininen, joka sittemmin vaihtui Olavi Väistöön. Luokan vahvuudesta kolme oli naisia. Kaikki pääkaupunkiseudulta.

Olimme ensimmäiset ns. uusimuotoisessa koulutuksessa. Meitä edelliset opiskelivat kuusipäiväistä viikkoa. Heillä oli koulupäivä myös lauantai. Kouluaika oli tosin lyhempi, ei täytä lukuvuotta. Me noudatettiin normaalia viisipäiväistä viikkoa. Lisäksi ylioppilaille oli oma linja.

Muistini mukaan Uino teititteli oppilaita ja nautti muutenkin kunnioitusta koulussa. Puhuttiin että Uino on Sylvi Kekkosen veli. Sylvi Uino oli hänen tätinsä.

Uino oli vuonna 1961 Suomen Joutsenelle perustetun ensimmäisen merimieskoulun ensimmäinen rehtori, sekä perusti kahden muun merikapteenin kanssa Turun meripelastusyhdistyksen toukokuussa 1962. Helsingin koulun rehtoriksi hän tuli koulun perustamisvuonna 15.8.1966. Hän oli rehtorina koko koulun toiminta-ajan, lukuunottamatta kolmea virkavapautta vuosien 1976-1980 välillä. Hän toimitti myös toimistopäällikön virkaa Ammattikasvatushallituksessa ilmeisesti em. virkavapauden aikana.

Asuntolan ensikokemus oli melko suuri järkytys. Pieni betoniseinäinen huone jossa rautainen, armeijan kerrossänkyä muistuttava sänky, kaksi komeroa ja kirjoituspöytä. Huoneen numero 47, toinen kerros.

Helsingin merenkulkuoppilaitoksen asuntola 1985.

Ensimmäisen aamun herätys jumalattomaan räminään ja kolinaan, jonka jälkeen kovaäänisestä kuului lause: ” Hyvää huomenta, kello on kuusi viisikymmentä”. Kymmenen minuutin kulutta uudestaan, silloin vaan todettiin kellon olevan seitsemän. Kolina kuului siitä, kun päivystäjänä oleva oppilas asuntolan alakerrassa kolisteli seinässä olevaa peltilaatikkoa, jonka sisässä mikrofoni sijaitsi.

Herätyksen jälkeen ylös ja koulun puolelle ruokalan eteen odottamaan aamupuuroa, joka kuului asuntolassa asuvien palveluun. Maksua vastaan toki. Siellä sitä sitten käytävän lattialla istuttiin aamuisin hyvissä ajoin vartti ennen ruokalan edessä olevan köyden irroitusta, ja odotettiin maukasta puuroa. Ja aina, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jonossa olivat ensimmäisinä meikäläinen, ja kutsuttakoon nyt toista oppilasta nimellä ”Hurja”.

Kokkiluokan porukka teki sapuskat keittiön stuertin Ulvin johdolla. Saattoihan se joskus olla vähän mautonta.

Asuntolan tiukasta valvonnasta vastasivat asuntolanvalvojat Topi (Vehkaojan Toivo), jolla oli miltei aina punainen Apu-paita päällä. Eero Hyttinen kuin myös satunnaisesti Propelli, jonka minä näin ihan vaan pari kertaa. (Kokon Pentti?)

Asuntolan alakerrassa oli pieni kioski ja televisionkatseluhuone. Kaksi kolikkopuhelinta pyöritettävällä valintalevyllä, joihin myös pystyi soittamaan ulkoapäin. Apu-paita miehen majoitustilat niinikään oli alhaalla. Kuntosali oli myös, jossa kävi muutama vakituinen alan harrastaja. Eri kerroksissa oli myös televisiot, ja silloin vielä tupakka sauhusi sisällä.

Rappusten vieressä oli myös se markan kolikolla toimiva yleisurheilupeli, jossa sormilla nappuloita nopeasti naputtelemalla sai sen urheilijahahmon siinä ruudulla liikkumaan ja hyppäämään. Yhdellä eteläsuomalaisella hevosmiehellä oli senlaatuiset sormet, että se oli ylivoimainen mestari.

Päivystysvuorot olivat asuntolassa asuvilla oppilailla. Yöaikaan päivystysvuorossa oleva oppilas oli velvoitettu tekemään palokierroksen asuntolassa, ja mukanaan hän joutui kantamaan vartiokelloa. Asuntolassa oli kahdessa (vai kolmessa) paikassa avain joka piti kääntää kellossa. Apupaitamies tarkisti aamuisin kellon nauhan, että onko velvollisuus suoritettu asianmukaisesti. Jotkut oppilaat yrittivät olla fiksuja ja huijata kelloa. Pitivät muutaman minuutin tauon ja käänsivät uudelleen samaa avainta. Luulivat näin Apupaitamiehen menevän lankaan, että olivatkin muka jo seuraavalla avaimella. Eivät ymmärtäneet että avaimet oli numeroitu, nauhassa näkyi avaimen numero. Tai sitten Apupaitamies ei ymmärtänyt.

Vessat olivat käytävällä. Ei olleet millään tavalla siistit. Huomasi että monella oli polttava tarve ilmaista itseään kirjallisin keinoin juuri vessassa. Joku osasi piirtää kirkkoveneen. Huomasin heti, että on tässä koulussa vähän lahjakkaampaa porukkaa.

Apupaitamies teki torstaisin siivoustarkastuksen huoneissa, ja antoi huomautuksen jos hänen mielestään ei ollut siistiä. Sain yhden. Peti ei ollut pedattu. Petivaatteet vaihdettiin kerran viikossa koulun liinavaatevarastolla.

Kaksi kertaa viikossa oli saunapäivä. Tällöin koulun tiloissa oleva sauna oli lämmin, ja myös oli uima-allas.

Asuntolan alakerrassa oli kaksi autotallia. Toisessa oli vaaleansininen Saab 99, jolla Uino välillä lähti hoitelemaan asioita kaupungille.

Lauttasaaressa toimi tuohon aikaan Finn- Stroi niminen yritys, joka oli suomalaisten rakentajien Neuvostoliittoon tehtäviä hankkeita varten perustettu yhtymä. Finn-Stroi perustettiin varsinaisesti Svetogorskin paperitehtaan rakennustöitä varten. Tässä firmassa toimineita Neuvostoliittolaisia kihoja kävi myös saunomassa Hmol:n saunassa. Siellä me “tavaritsit” heiteltiin löylyä hyvässä yhteisymmärryksessä.

Koulussa Uino puhui säännöllisesti alkkoholin (kahdella k:lla) vaaroista, ja miten hän nuorena miehenä ollessaan laivalla jungmannina, jouluna ihmetteli kaikkien olevan jonkianasteisessa humalassa. Uino oli raittiusmies henkeen ja vereen, ainakin tuohon aikaan, ja asui koulun pihassa olevassa rivitalossa yhdessä Mäkisen ”Idin” ja Kiipan Lailan ja Leon kanssa. Kiipan pariskunta oli koulussa töissä. Rouva hoiti koulun toimistoa, ja Leo oli puku päällä kulkeva ilmeetön käsipuoli yleismies. Oli siellä toinenkin yksikätinen korjausmies, Ville.

Koulun siivoojana toimi rouvaihminen, joka puhui kiukkuisesti itsekseen ja näki olemattomia ihmisiä siivouskärryjen ympärillä joita siivousrätillä karkotti pois. Pelottihan se meitä oppilaitakin, tai vaikutti ainakin kummalliselta.

Itsekin tuli siivoustöitä tehtyä tuohon aikaan iltaisin. Servi Systems, maankuuluu iso siivousyritys työllisti oppilaita. Siinä Lauttasaaren sillanpielessä se toimitalo silloin sijaitsi. Rinteen Veikolle kun soitti ja sanoi että tänään voisi töihin tulla, niin se sitten aina jonkin paikan tarjosi. Useinhan se oli Suomen Gallup mitä iltaisin sai moppaamassa käydä. Oli siellä hyvä kaakao siinä kahviautomaatissa.

Laivatyön tunneilla laivatyösaleissa pleissattiin Urho Hilskan ja Auvon opastuksella. Niin ja olihan siellä Simokin opettamassa. Ommeltiin puosuntikkiä purjekankaaseen, maalattiin ym. Koulun pihassa olleeseen mastoonkin piti kiivetä ja tulla puosuntuolilla alas. Se oli tiukka paikka meikäläiselle, orastavasta korkeanpaikankammosta kärsivälle. Jos tupakkamies olisin ollut, niin jokunen nortti olisi tuossa operaatiossa kulunut. Kovaa kuria piti Hilska.

Silloin tällöin, yleensä se oli torstai, menimme koulun Ford Transitilla Eteläsatamaan  jossa seisoi päivän m/s Silvia Regina tai Finlandia. Sinne menimme pesemään autokannen laipioita ja maalaamaan ulkokannelle vihreää maalia. Messissä oli tarjolla hernerokkaa ja vihreää Hartsport juomaa.

Autokuskin virkaa hoitivat siviilipalvelusmiehet, Siihen aikaan siviilipalvelusmies oli harvinaisempi kuin nykyään. Transitin kyljissä komeili HMOL.

Laiturilla oli kaksi nosturia: Asea ja Kampnagel. Asea muistaakseni oli suurempi. Oli myös vanhanajan lastipuomit ja lastiluukut joilla harjoiteltiin lastaamista. Vattuniemenkadulla oli tuohon aikaan Suomen-Tupakka niminen tupakkatehdas. Kuulaana kevätaamuna tehtaalta leijaili hienoinen tupakan aromi. Posti-ja lennätinlaitos oli Melkonkujan kulmassa, missä nyt on kerrostaloja

Louekarin Jounin johdolla harjoiteltiin pelastusveneen laskemista ja taavettien toimintaa. Opettelimme hypotermian oireet ja luimme Kari Lehtosalon kirjan: Pelastautuminen merellä. Marraskuisena pakkasaamuna saatiin kokeilla pelastautumismispuvun kanssa uimista. Toivoa sopi, ettei puku vuotanut.

Konetyön puolella ensimmäiset kosketukset konetyöhön olivat poranterän teroitus ja sorvin terän valmistaminen. No siitä ei tullut mitään. Sorvinterää tehtiin Jorma Nykqvistin opastuksella. ”Älä puhu paskaa”, sanoi jorma, kun taas kerran meni terää näyttämään ja sanoi, että no nyt olisi valmista, priimaa. Armoa ei antanut myöskään Mäkisen Idi, joka hikeä pyyhkien yritti neuvoa kuonavasaran käyttöä hitsauksessa. Tarinan mukaa Idillä olisi ollut malaria. Saanut sen jostakin kaukomailta. Tiedä sitten, ehkä vain huhu. Siiffinä oli ollut aikanaan Mäkinen.

Nykqvist siirtyi sittemmin Upinniemen palokoulutuskeskukseen.

Sähkömiehiä koulutti Kalevi Vane.

Muutama vanhempi herrasmies oli silloin sähkömieslinjalla. Reijo poltteli piippua. Pekka ajeli taksia vapaa-aikanaan.

Ravintolahenkilökuntaa koulutti Riitta Koskenseppä sekä oppikirjojakin kirjoittanut Pohto Karetkoski. Pohto kulki koulun käytävillä kaupan ostoskori kädessä. Korissa hän kuljetti oppimateriaalia. Kielten opettajina toimi Lea Liesmaa ja Leena Fräki.

”No nythän on niin, että tämä jättökulma ei ole kohdallaan”, sanoi Väistön Olavi. Tiukka opettaja myös joka ei päästänyt oppilaita helpolla, mutta asiallinen oli. Kertoi miten hän aikanaan ajatteli tulla miljonääriksi tekemällä kolmea eri työtä. Eipä tullut miljonääriä, opettaja tuli. Konemestari oli Väistökin, vaikka laivalla ei ollut töissä ollut, näin kertoivat silloin.

Väistö luotsasi luokkansa MTV:n Pane Pallo Pyörimään kilpailuun alkuvuodesta 1986, joka oli siihen aikaan televisiossa lähetettävä tietokilpailu, jossa oli eri alojen opiskelijoita. Juontajana ja käsikirjoittajana oli itse Timo T. A. No tottahan yleisjakso ykkönen sinne pääsi, ja Väistö psyykkasi kilpailijoita vielä Ilmalantorilla ja muistutti Halleyn komeetasta.

MTV lähetti ohjelman television 1- kanavalla.

Aimo annoksen kulttuuria saimme Helsingin kaupunginteatterissa, jonne eräs opettaja suuressa viisaudessaan päätti viedä meidät katsomaan tanssiesitysta Kalevala. Siinä goreografian oli suunnitellut lavalla elastisesti itsekin kiemurteleva Jorma Uotinen. En pitänyt silloin näytöksestä. Joillakin lähti tuolla reissulla muutenkin mopo käsistä, niin kuin tavataan sanoa, sorruttuaan raittiusmiehen varoituksista huolimatta alkkoholiin, voivat pahoin.

Kaksi päivää vietimme Upinniemessä palokoulutuskeskuksessa.

Legendaarinen oli myös Pitkäsen Holger (1921-1996), joka piti pelastautumiskursseja kauppalaivojen henkilökunnalle. Taisi siinä olla mukana puolustusvoimien ja rajavartionkin väkeä. Holgerilla oli nahkaremmi kädessä, ja kova vauhti päällä. Holger soitti yhden puhelun ja helikopterit lensivät hetken päästä yläpuolella. Hyvät olivat suhteet Holgerilla. Sain kunnian olla avustajana pariin otteeseen viikon mittaisessa kurssissa, ja oppihan siinä itsekin jotain.

Pelastautumiskurssi.  H Pitkänen selin seisomassa.

Rannassa oleva UET, pellistä rakennettu helikopterisimulaattori laskettiin nosturilla jäiseen mereen. Kyydissä oli kaksi kurssilaista tuolissa kiinni turvavöillä. Turvavyöt sai avata vasta kun koko häkki oli veden alla. Päällä heillä ei ollut muuta kuin vain työhaalarit. Vedessä oli kaksi sukeltajaa varmistamassa. Kyllä se kamalalta silloin näytti. Kurssin viimeinen yö oli vietettävä pelastuslautalla merellä. Seuraavana aamuna lautoja siivottiin, jotkut antoivat ylen.

Oli siinä rannassa myös se vanha käytöstä poistettu helikopterin romu, mitä ei varmaan käytetty muuhun kuin hätätilamajoitukseen, jos asuntolan ovet oli lukossa ja ilta mennyt pitkäksi, tiedä häntä. Asuntolan ulko-ovet lukittiin illalla ja avattiin aamulla. Yöaikaan ei ollut asiaa ulos, sisälle ehkä oli mutta ei päässyt.

Pitkäsen Holgerihan oli sodan aikana kuuluisan Lauri Törnin joukkueen varajohtaja, ja mukana ratkaisevassa roolissa suomen ensihoidon ja ambulanssitoiminnan kehittämisessä 1960-ja 1970 luvulla.

Merenkulkuoppilaitoksen kalustoon kuului myös koululaiva Hannibal, josta nimitys laiva voi olla vähän liioittelua.Vaikka olihan sillä pituutta 13m ja leveyttä 4m. Siinä sitä sitten Väistön opastuksella katseltiin kaaviota ja mietittiin mitä venttiilejä pitää avata, jotta polttoainetta saadaan päivätankkiin jne. Hurjan kanssa lähdettiin yhtenä iltana ruoriharjoituksia tekemään. Kapteenina aluksessamme oli Gunnar Leskinen, 40 kertaa Panaman kanavan läpi seilannut, näin mainitsi eikä sitä vastaankaan parane väittää. Tähdistä sanoi joskus suunnistaneensa Atlantilla.

Teimme muutaman tunnin lenkin jossakin päin Helsingin edustalla. Käänsimme ruoria Gunnarin ohjeiden mukaan. Pannukahvit keitin pentterissä, vaikka reelingin yli ne taisi mennä. Ei ollut juotavaa..kuulemma. Illan pimetessä keula takaisin kohti Lauttasaarta. Hevossalmen sillan alta tulimme. Katajanokan kohdalla Gunnar sanoo ruorissa olleelle opiskelutoverille, että ”katsopas, Finnjetti tulossa oikealta”. Toveri katsoo ja kysyy: ”Ehditäänkö pois alta vai pysähdytäänkö”.

”Eiköhän me ehditä”, totesi Gunnari kylmän viileästi nortti huulessa. Siinä Hannibalin brygalla muuten oli kyltti jossa luki: Tupakointi kielletty. Kuulemma alapuolella luki pienellä, ettei koske kapteenia. Sitä tekstiä ei oppilaan silmä erottanut..

Työhuoneiden ikkunasta näkyi Jätkäsaari. Se oli kunnon satama silloin, ja keltaiset laivat tulivat ja menivät. Kyljessä näissä keltaisissa luki Bore Ro-Ro. Olivat Bore Queen ja Bore King, muistaakseni. Valkoiset isot kuivarahtialukset menivät kerran kuukaudessa Rio De Janeiroon ja Sao Paoloon, ROSA LINE luki kyljessä. Näyttivät hienoilta. Eteläsuomen Laivan m/s Pasila ajoi Salmisaaren purkamaan hiililastia.

Nyt Jätkäsaareen rakennetaan asuntoja 18000 asukkaalle.

Perjantaisin hypättiin linja-autoon 21V tai 65A, 66A ja ajettiin rautatieasemalle. Kyllähän siinä asematunnelin alakerrassa, heti ensimmäisten liukuportaiden alla olevalla grillillä piti Möttönen (iso lihapiirakka) syödä ennen junaan nousua. Junalla kohti Mansesteria. Tupakkavaunussa oli aina tilaa ja oli ne siniset junanvaunut.

Vuonna 1988 tämä opinahjo lopetti toimintansa. Noihin tiloihin tuli sittemmin Helsingin terveydenhoito-oppilaitos. Muutama vuosi lopettamisen jälkeen menin oppilastoverini kanssa koulun pääovesta sisälle katsomaan miltä näyttää. Kerroimme luoksemme tulleelle henkilökunnan edustajalle katsovamme miltä täällä nykyään näyttää. Tunteettomasti meidät ohjattiin ulos. Ei ollut terveydenhoitoporukalla empatiaa.

Oppilaita koulussa oli ympäri suomen. Pohjoinen oli edustettuna Kittilää myöden. Monet tuon ajan opiskelijoista ovat edelleen jollakin laivalla töissä erilaisissa tehtävissä. Toiset jäivät maihin heti tai siirtyivät myöhemmin. Luokaltani yksi opinnoissa ansioitunut oppilas pääsi suoraan opiston puolelle Kotkaan. Toinen merenkulkuopisto oli Raumalla. Itselleni laivat ovat päätoiminen harrastus.

Tätä nykyä entisen koulun tontilla on Helsingin Merenkulkijanrannan asuinalue Alueella on osittain meren päällä olevia kerrostaloasuntoja.

Tältä alueella näyttää nyt.

 

Artikkeli julkaistaan myös Laiva-lehdessä 3/17

Jutun artikkelikuva pleissauksesta ei ole helsingin koulusta.

3 kommenttia

  1. Aivan mieletön matka ajassa taaksepäin! Hienosti kirjoitettu ja niin moni tuttu nimi kolahti! Nim. itsekkin HMOL 83-86

    Vastaa

    1. Kiitos! Tämä on tällainen pintaraapaisu. Mukava, että herätti muistoja.

      Vastaa

  2. aivan legendaarinen juttu – miten joku voi muistaa kaikki nuo nimet!
    elävästi muistuu mieleen samat kokemukset – tosin vuosi täytyy tarkistaa…..taisi olla kevät 1982 tai 1983
    yo-pohjainen täkkärilinja, kesti tammikuusta juhannukseen – mutta meikäläinen sai harjoittelupaikan kesäkuun alussa Effoan Arcturukselta ja koulu jäi siihen.

    Olimme myös pariviikkoa harjoittelureissulla Finnjetin kanssa Kielissä HDW:llä telakassa ja tuotiin muuten paluumatkalla asuntolaan sitä alkkoholia, koska samana iltana oli bileet jumppasalissa….

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *